Meidän perhekoko kasvoi jälleen yhdellä karvalapsella, kun mukaan liittyi 1,5- vuotias pikimusta Laku-kissa. Laku tarvitsi uuden kodin, eikä minulla tietenkään ollut mitään sitä vastaan, että Laku muuttaa meille, kun Sami sitä ehdotti. Päinvastoin, olin jo pitkään puhunut, että Monni tarvisi kissakaverin, kun se aina joutuu vaan olemaan noitten koirien kanssa. Laku taisi samalla olla olla vähän niinkuin synttärilahja mulle, kun täytin 30-vuotta 15.8 (OMG!).

Voi että, olen niin ylpeä noista meidän eläimistä! Kuinka kiltisti ja fiksusti ne ottivat ihan uppo-oudon kissan mukaan joukkoonsa. Aika suuri luotto mulla olikin, että ne osaavat käyttäytyä, varsinkin Rapen uskallan päästää vaikka miten pienen ötökän lähelle.

Monni näki Lakun ensimmäisenä, ja katseli sitä vaan kiinnostuneena, ei puhettakaan mistään tappeluista tai sähinöistä. Laku muutaman kerran sihahti, mutta rauhoittui kun huomasi, että se saa ihan rauhassa katsella ympärilleen eikä kukaan jahtaa tai pelottele sitä. Jonkun ajan kuluttua toin Rapen näytille, ja sekin istui nätisti paikallaan ja tiiraili kissaa kauempaa. Kössi tutustui Lakuun viimeisenä, koska tiesin että se on kaikkein innokkain tekemään tuttavuutta. Ihan lähelle se ei uskaltanut mennä, vaan seuraili varjon lailla Lakun perässä.

Laku tuli meille keskiviikkona 13.8 ja jo samana iltana kaikki neljä elukkaa saivat olla vapaana samassa tilassa. Nyt sunnuntaina 17.8 Laku on ihan kuin kotonaan, ei pelkää eikä säiky mitään, mitä nyt joskus sitä vähän ärsyttää kun Kössi vieläkin välillä innostuu seurailemaan sitä paikasta toiseen. Muutaman kerran Laku on lätsäyttänyt sitä kärsälle rukkasellaan, mutta varsin varovaisesti kuitenkin, ei mitenkään kiukulla. Leikkasin kuitenkin heti Lakun tullessa siltä varuiksi kynnet, ettei vahinkoja pääse sattumaan kynsien kanssa.

Laitan Lakusta kuvia heti kun opin kuvaamaan koko mustaa eläintä, on muuten melkoisen hankalaa.