Maanantain agilitytreeneissä olikin nyt vähän hiljaista. Paula ei päässyt työkiireiden vuoksi vetämään treenejä ja muutama muu oli sitten muuten vaan jäänyt pois. Mun, Kössin ja Rapen lisäksi paikalla oli Siiri Helmin kanssa ja Terhi Sakun kanssa. Oikeastaan oli ihan hyvä, että saatiin nyt tehdä ihan rauhassa niitä juttuja missä oli harjoittelun tarvetta. Rapen kanssa otin ennen agilitytreenejä vähän tottista ja hyppyyttelin muutamaa pientä estettä ja mentiin keppejä. Rape osaa kepit tosi hienosti ;) mutta esteistä se taisi olla sitä mieltä, että niistä pitää vähintäänkin pudottaa kaikki rimat, tai mieluiten kaataa koko este.

Kössin kanssa menin  kolmea erilaista rataa, joilla oli paljon kontaktiesteitä, ja ne menikin nyt kyllä hienosti. Palkkasin Kössin joka kontaktilla pysähtymisestä ja aion jatkossa tehdä niin, koska kisoissa kun Kössillä on joku turbovaihde päällä, niin se on muutaman kerran loikkinut kontakteista yli. Lisäksi harjoiteltiin paljon keppien itsenäistä suorittamista niin, että olen jo kokonaan mennyt keppien ohi kun käsken Kössin mennä kepit. Tääkin meni ihan hyvin, Kössi meni kepeille koko ajan oikein sisälle ja suoritti ne nopeasti, mutta kerran se taisi tulla toiseksi viimeisestä välistä ulos. Tätähän se on tehnyt kisoissa jo muutaman kerran, siitä huolimatta että olen käskyttänyt sitä ihan loppuun asti. Mut kuitenkin hyvin vähän loppujen lopuksi ollaan kepeiltä otettu virheitä.

Siirin kanssa vaihdettiin koiria ja kokeiltiin miten ne pelittää, kun on eri ohjaajat. Mun mielestä Helmi meni mun kanssa yllättävän hienosti, ei se tainnut paljoa kuunnella, mutta sitä oli helppo ohjata vartalolla. Kössi ja Siiri menivät kuin vanhat konkarit :) ei mitään ongelmaa.

Tiistaina sitten suunnattiin taas jälkipellolle. Tein jäljen jolla oli viisi suoraa kulmaa ja kuusi keppiä, ja jälki oli tunnin vanha kun mentiin ajamaan se. Kössi teki taas hienoa työtä, ei mitään haparointia missään. Kepit nousi kaikki helpolla ja Kössi jäljesti tarkasti ja kiirehtimättä, kuitenkin niin että edettiin reippaasti koko ajan. Ainoastaan se häiritsi, että olin laittanut kulmiin turhan monta namua ja muutamassa kohdassa Kössi pakitti vähän ja nappasi jo ohittamansa namun, eli siinä tuli vähän sähläystä. En tiedä miksi ylipäätään laitoin niitä namuja niin paljon, kyllähän toi koira kulmat osaa tehdä. Nyt jatkossa laitan korkeintaan yhden namun ennen kulmaa ja toisen sitten kulman jälkeen, jos nyt jotain ylipäätään sinne on laitettava. Ja lisäksi aloitetaan terävän kulman harjoittelu, ellei Kössi jo sitten osaa sitäkin valmiiksi. Eli onnistunut reeni taas, jee!