Lyhyt kisaraportti sunnuntain kisoista:

Hyppyrata oli aika mielenkiintoinen, siinä oli paljon esteiden kiertoja ja muuta kivaa. Meille iski kolmannen ja neljännen aidan välissä pieni jumitus päälle, kun täydessä vauhdissa piti saada muutettua Kössin juoksulinjaa sen bongattua putken pään. Kössi ei siis ollut karkaamassa putkelle, se vain oli lukinnut silmänsä sinne, eikä sen jakeluun meinannut mennä se, että pitikin tulla eri suuntaan. Kössi vain seistä törötti hetken paikallaan. Tämän takia jäin itse jälkeen aika reilusti seuraavalla putkella, ja sitten kuudennella esteellä tuli hylky, kun en ehtinyt ohjaamaan Kössiä aidan kierrolle ollenkaan. Siinä sitten tehtiin joku ylimääräinen ympyrä, mutta loppurata menikin ihan nappiin ja vauhdikkaasti. Radan lopussa oli tosi vaikea keppikulma, koirat tuli ihan täysiä monta estettä suoraa linjaa ja sitten renkaan jälkeen oli 180 asteen käännös ja siitä heti kepeille meno, joka onnistui meiltä ihan täydellisesti! Olen tähän rataan ihan tyytyväinen, tuli hyvä hylky, vaikka harmillinen onkin.

Agilityradalla tein oman tyhmän mokan kolmannella esteellä, eli kepeillä. Olin kakkosesteellä odottamassa ja kutsuin Kössin liikkeelle ja se tuli niin lujaa, että kerkisi vähän karkaamaan hanskasta kepeille menossa. Olisin ihan hyvin saanut sen suoraan keppien sisään, jos vain olisin ohjannut niinkuin olisi pitänyt. Tässä meni sitten aikaa vähän, joten tulokseksi jäi 10,79 sekuntia yliaikaa, ratavirheitä oli nolla. Tääkin oli hyvä rata, vika on vaan taukissa ohjaajassa Nolostunut