Menin kokeilemaan tonne meidän takapellolle, että josko sinne voisi jo tehdä jäljen. Aikalailla upottavaa ja liejuista siellä oli, mutta päätin kuitenkin kävellä lyhyen jäljen, kun siellä jo olin rämpimässä. Tein noin parisataa metriä pitkän jäljen, jolle jätin neljä keppiä ja vähän ripottelin froliceja sinne tänne. Kulmia oli kaksi.

Kössi oli ihan uskomaton jo kun otin sen sisältä ulos. Mistä ihmeestä se tiesi, että olin tehnyt sille jäljen? Se oli aivan innoissaan ja sinkoili ympäriinsä nenä maassa heti ulko-ovelta, ja  sitten kun se näki jälkivaljaansa, niin se singahti heti mun viereen istumaan ja melkein tutisi innosta. Puin sille ja valjaat päälle ja lähdettiin kävelemään peltoa kohti, Kössi nuuhki koko matkan, että joko pääsee hommiin ;) Lähetin sen lyhyelle janalle, ja se tarttui heti jälkeen ja ajoi koko jäljen ihan ilman ongelmia. Se tiesi ihan tarkalleen mitä sen kuuluu tehdä ja missä se jälki kulkee. Kaikki kepit nousi helposti ja muutenkin koko jäljestäminen oli kevyen ja helpon oloista. Kössi eteni rauhallisesti, eikä suhannut mitään ylimääräistä, se meni kuin vanha konkari eteenpäin. Liejuisuudesta oli se etu, että näin omat jalanjälkeni, ja sainkin todeta, että kaikki kulmat ja muut meni ihan siitä mistä pitikin, Kössi ei poikennut jäljestä juuri yhtään sivusuunnassa. Kulmiin tosin oli laittanut helpotukseksi ja muistin virkistämiseksi vähän froliceja, mutta tuskinpa Kössi niistä juuri edes välitti. Sille suurin palkinto on se, että se saa edetä jäljellä. Erittäin hieno jälkikauden avaus!

Tosin sitten se nolompi juttu oli se, että Kössi mahtui ihan nipinnapin valjaisiinsa... ja vielä viime syksynä ne oli liian väljät! Mitenköhän Kössi on noin päässyt  paisumaan... *nolo* laitan sen heti laihikselle :D