Messariin lähtö meinasi mennä vähän räpellykseksi, kun edellisenä iltana ajelin vielä 21-22 Valkeakosken ensiavussa, en sentään onneksi itse potilaana. Sen takia sitten ilta vähän venähti, oltiin Jennin kanssa saunassa vielä puoliltaöin ja kello soitti aamulla neljältä. Oli vähän kuollut olo aamutuimaan, mutta kummasti sitä virkistyi kun pääsi auton rattiin. Perillä messarissa oltiin ennen seitsemää ja saatiin leiri pystyyn ihan meidän kehien väliin, kävi tosi hyvä tuuri kun oli vierekkäiset kehät. Tehtiin jo aamulla osa ostoksista ja muuten vain hengailtiin ja juteltiin Tainan ja Veetin kanssa siinä ennen kehien alkua.

Messarissa kelpieuroksia oli 15 ja narttuja 11. Tuomarina toimi Pirjo Aaltonen. Olin ilmoittanut Kössin käyttöluokkaan, ja se olikin siinä ainoa koira ja sai erin. Pu-kehässä tuomari pudotti koiria useamman kerran pois, ja Kössi vaan pysyi mukana. Lopulta se jäi sitten viidenneksi, mutta olin kyllä tyytyväinen.

Arvostelu oli hyvä: Mittasuhteiltaan sopusuhtainen, hyväluustoinen, tasapainoinen uros. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä kallo-osan leveys, hyvin asettuneet korvat. Hyvä runko ja hyvin kulmautuneet raajat. Hyvä ylälinja. Liikkuu tehokkaasti ja erittäin hyvin edestä ja takaa.

Rotunsa parhaaksi valittiin Bestseller Kova Meno ja vsp oli Royal Coctail Jubileum Shot eli Misty. Junnuvoittaja oli Winsure Wilkawatt.

Kössi ja Konsta sai messarintuliaisena toistakymmentä polvilumpiomöykkyä, herkkuja monenmoisia, lohiöljyä, Konstan papereille kansion ja kannet tokokirjaan ja passiin ja mitähän muuta vielä? Onneksi Jenni oli ostanut häkin vetoalustan, joten saatiin kamat suht helpolla takasin autolle. Onneksi meillä oli autokin ihan hissinoven edessä, kun oltiin niin ajoissa aamulla, että saatiin ihan valita parkkipaikka.

Seuraava koitos on sitten Lahden ryhmis ja Turun kv tammikuussa, molempiin molempien koirien kanssa, voi apuva!