Joulu tuli ja meni, pojat olivat olleet kilttejä ja saivat paljon joululahjoja.Vinkuleluista osa on jo rikottu, osan älämölöä joutuu vieläkin kuuntelemaan ;) jipii. Jouluherkut maistuivat hyvältä myös koirien suussa, joten pitihän niiden saada myös mässäillä. Kössi taisi saada kylkiin vähän ylimääräistä, mutta Konsta on ruipelo edelleen. Ja hyvä niin. Kuviakin olisi, mutta ne on edelleen kamerassa, koskahan sen kerkiäisi tyhjentää?

Kahdessa näyttelyssäkin ollaan keritty käydä, Lahdessa 16.1. ja Turussa 23.1. Lahdessa tuomarina oli Rainer Vuorinen ja siellä Kössi oli Vsp ja Konsta sai eh:n, josta olin enemmän kuin tyytyväinen.

Kössin arvostelu: Mittasuhteet erittäin hyvät. Hyvä pään muoto, purenta ja korvat. Erinomainen rintakehä. Hyvät kulmaukset. Sopiva askelmitta. Liikkuu hyvin sivusta ja takaa, edestä hieman sisälle kääntäen.

Konsta: Vielä melko löysässä kunnossa esitetty koira, jolla hyvä rungon pituus. Hyvä pään muoto, oikea purenta ja hyvä korvat. Selässä hieman pehmeyttä. Kulmaukset hyvät. Liikkuu vielä melko pentumaisesti ja kovin löysästi etuosallaan.

Eilen oltiin Turussa ja siellä tuomarina toimi Åke Cronander Ruotsista. Kössi ei pärjännyt kovin hyvin ja sai vain eh:n, mutta Konsta sen sijaan loisti ja sai eri:n! Paikalla olivat myös Konstan kasvattajat äiti-Yandan ja sisko-Hulan kanssa, jotka molemmat saivat eri:t, sekä myös komeaakin komeampi velipoika Viljo nappasi eri:n! Kilpailuluokassa Viljo oli ykkönen ja Konsta kakkonen. Arvosteluja en tähän ala kirjoittamaan, koska en saa niistä mitään selvää. Oli todella kiva nähdä minkälaisia Konstan sisaruksista on kasvanut, Hula ollaan kyllä ennenkin tavattu, mutta Viljo ensimmäistä kertaa sitten pentulaatikon. Oli kyllä poika kasvanut ja komistunut, ihan samanlainen kuin Konstakin <3

Konsta oli kehässä fiksusti, antoi tuomarin kopeloida ihan rauhassa, eikä väistellyt tai hölmöillyt muutenkaan. Seisomisessa saisi tulla vähän malttia lisää, Konsta pyrkii ihan muhun kiinni, jolloin joudun sitä vähän korjailemaan. Juokseminen meni ihan ok, vaikka mentiinkin Viljon perässä.

Konsta on myös aloittanut agilitykurssin ja se onkin ihan luonnonlahjakkuus. Ollaan käyty kaksi kertaa, ekalla kerralla harjoiteltiin kontakteja ja hyppysuoria. Hypyissä Konsta kuumiaa ihan sairaasti ja napsii hihoista kiinni, jos se ei heti ymmärrä mitä pitää tehdä. Se on aika lailla kiinni minussa, joten irtoamista pitää harjoitella. Syksyn ja talven aikana me ollaan jo valmiiksi harjoiteltu osa esteistä, eli putki, keinu, puomi ja A-este ovat sellaisia mitkä Konsta jo osaa mennä eikä yhtään arastele.

Toisella kerralla aloitettiin keppien harjoittelu, ja Konsta oli niiiin taitava! Uskomatonta miten tuollainen ipana voi hoksata niin nopeasti mitä sen pitää tehdä. Konstasta tulee vielä superpujottelija. Keppien lisäksi tehtiin taas kontakteja ja oli tosi kivaa niin koiralla kuin ohjaajallakin.

Kössi on kanssa nyt Päivi Männistön vetämässä ryhmässä. Meidän lisäksi on Jenniina&Browny, Soile&Miska ja Enni&Paisti. Kevääseen asti molempien koirien ryhmät ovat Lempäälässä SDP-hallissa, ihanaa.