Konstan kanssa ollaan saavutettu tämän vuoden tavoitteet 25.9 oltiin Tampereella tokoilemassa ja saatiin se viimeinen puuttuva ykköstulos ja sitä myöten koulutustunnus TK1. Tuomarina meillä oli Ilkka Sten. Konsta oli tapansa mukaan _hyvin_ energinen ja sain aikalailla hillitä sen intoilua jo ennen kehään menoa. Sama vauhti jatkui kehässä, mutta onneksi koira pysyi käsissä vaikka oli kuin lentoon lähdössä. Luoksepäästävyys ja paikallamakuu selvästi koetteli Konstan hermoa, kun piti vain olla tekemättä mitään, mutta hyvin se malttoi mielensä ja käyttäytyi kauniisti kuitenkin.Näistä siis molemmista tuli kympit.

Seuraaminen on Konstan mielestä superkivaa, ja se lähtikin vähän turhan vauhdikkaasti liikkeelle. Seurauksena oli se, että Konsta oli ihan liian edessä ja sitten se yritti korjailla tilannetta poukkoilemalla taaksepäin ja samalla sitten jäi joku perusasentokin suorittamatta, jossain välissä käytin myös yhden lisäkäskyn rauhoittamaan kaahottamista. Pisteitä tuli 7.

Vapaana seuraaminen alkoi samallalailla kuin remmiseuruu, eli liikaa vauhtia taas. Lisäkäskyn jälkeen alkoi homma sujua varsin mallikkaasti, mutta silti pisteitä taas 7.

Maahanmenosta 10, tässä seuraaminen korjaantui jo oikeanlaiseksi.

Luoksetulosta myös 10.

Seisomisesta 9, koska jostain syystä mun koirat ottaa melkein aina yhden sivuttaisen askeleen, olen varmaan katseella painostanut niitä...

Estehyppy on Konstan ihan lempparijuttu, ja se vaatii aina hyvin hallitun seurauttamisen esteelle tai muuten koira leiskauttaa siitä saman tien ylitse. Tällä kertaa näytti siltä, että Konsta leiskauttaa pian toisen hypyn takaisin päin, joten varmistin viimeisen liikkeen kahdella stop-käskyllä. Pisteitä 8.

Kokonaisvaikutus 9 ja tuomarin kommentit "aika vauhdikas koira, virtaa riittää". Naulan kantaan

Pisteitä tuli yhteenstä 175 ja sijoituttiin toisiksi. Konsta sai pussillisen ruokaa, vinkulelun, ruusukkeen ja alennuslapun seuraavaan kokeeseen.

Konsta palkintojensa kera. Lelu oli mieleinen ja vaikutti kestävältä. Konstan käsittelyssä se tosin repesi kahdessa päivässä. No kivaa oli niin kauan kun sitä kesti...

Hiki tulee pallon kanssa temutessa :)

Konstan paras kamu on kultainennoutaja Vinku

 

Tätä vetoleikkiä ne jaksaisi vaikka koko illan.

Kössiläinen