Talven lököilyn jälkeen  ollaan taas aloitettu vähän aktiivisempi treenaaminen :) Kyllä me talvellakin kaikkea tehtiin, mutta taisi suurin puhti olla jossakin ihan muualla. Nyt kun illat on taas pitkiä ja valoisia saadaan mekin tehtyä vaikka mitä, eli Konstalla on tokotreenit Haukkujen ryhmässä maanantaisin, Vuorilammen koirakoulun ryhmässä keskiviikkoisin ja Haukkujen agilityssä perjantaisin. Kössin jätin nyt eläkkeelle agilitystä, kun ajattelin että en halua sitä enää hyppyytellä kun kahdeksan vuotta tulee täyteen. Ihan ehjähän se on ja terve kaikin puolin, mutta eiköhän Kössi ole ihan tyytyväinen vaikka sille ei enää mitään agilitytavoitteita asetetakaan. Voihan sen kanssa aina välillä tehdä kaikkea pientä. Sopivaa tokoryhmää en saanut Kössille tälle kesälle, mutta treenaan sen kanssa evl-juttuja aina Konstan tokotreenien jälkeen.

Toukokuulle olen ilmoittanut Konstan kahteen avo-tokoon ja Kössin yhteen evl-tokoon. Konstalla on kyllä edelleen nouto osittain vaiheessa, välillä se tekee sen erinomaisesti ja välillä sitten on kaikkea epämääräistä räpiköintiä :D Eiköhän sekin sitten joskus tule kuntoon. Luoksetulon pysäytys on talven epätoivon jälkeen kääntynyt jo ihan kohtuulliseksi, nyt sitten kaivattaisiin siihen vähän lisää vauhtia. Kauko-ohjaus toimii kotona loistavasti, mutta välillä treeneissä on niin jänskää, että tarvitaan vähän lisäkäskyjä. Kaikki muu alkaa olla ihan kunnossa, mutta voihan se olla ettei mikään toimikaan sitten kun kokeeseen päästään.

Näyttelyssä ollaan käyty ainoastaan Lahdessa eilen, kun muita sopivia ei oikeen ole ollut. Lahdesta ei tänä vuonna tultu palkintojen kanssa, nimittäin Kössille tuli ainoastaan eh, mutta onneksi Konsta sai sentään erin. Tuomarina oli norjalainen Per Christian Andersen. Arvostelut oli tämmöiset:

Kössi: Utmärkt typ. Bra proportioner. Välskuret huvud. Bra bett. Lite lågt anställda öron. Bra hals och rygg. Välver något i länder och faller i korset. Bra vinklar. Rör sig lätt men lite underställt bak. Utmärkt päls och färg. Bra temperament.

Konsta:Utmärkt typ. Bra proportioner. Härligt huvud med korrekt bett, ögon och öron. Välbyggt kropp. Bra Förbröst. Korrekta vinklar. Rör sig lätt med tillräckligt steg. Bra temperament, päls och färg.

Kummallakin siis ihan hyvät arvostelut. Kuitenkin urosten serti jäi jakamatta, ainoastaan valioluokan koira sai sa:n, nartuistakin taisi vain kaksi saada sa:n, eli aikas tiukka tuomari oli kyllä.